10.12.2018

Mia Franck: Pommipuutarha


Kasvot leijuvat silmieni edessä, kaikki nuo kasvot jotka ilmaantuvat, enkä minä osaa, en tiedä, en ymmärrä mitä minun pitäisi tehdä. Minun täytyy katsoa. En näe mitään. Näen liikaa. Kotoa, sieltä joka ei ole oikein koti enää, sieltä kaukaa, rautatietä pitkin, yli veden, taas rautatietä, sieltä minä vain lähdin pois.

Torstaina, kun Suomi vietti 101. syntymäpäiväänsä, luin loppuun Mia Franckin Pommipuutarhan (Bombträdgården, 2018, suom. Laura Beck). Olen ennenkin Instagramin puolella kertonut, että kuulun siihen ryhmään, joka lähtökohtaisesti jaksaa vieläkin innostua Suomen sotahistoriaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Silti sotakuvauksiin toisinaan väsähtää, kun tulee tunne, että ne eivät tarjoa mitään uutta. Elokuussa lukemani Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa (2018) oli vaikuttava poikkeus, jotain uutta ja mieleen jäävää. Sen rinnalle nousee nyt tämä teos, jonka aihe kumpuaa Mia Franckin äidin omasta sotalapsikokemuksesta.

Pommipuutarha kertoo siis helsinkiläisestä Liselottista, joka elää yhdessä äitinsä, tätinsä ja serkkunsa kanssa pienessä asunnossa. Sota ei ota laantuakseen ja olot Suomessa käyvät yhä vaikeammiksi. Liselott lähetetäänkin Ruotsiin monen muun lapsen tavoin. Lennis-serkunkin on tarkoitus lähteä, mutta viime hetken tapahtumat pakottavat Liselottin lähtemään yksin. Lenniksen ääni kuuluu yhä hänen korvissaan, ja tällä tavoin serkku on vielä läsnä Liselottin elämässä, vaikka yhä uudelleen hän joutuu kertaamaan mielessään muistot tuberkuloosista ja vaikeasti hengittävästä ”veliserkustaan”.

Ruotsinkielisyys helpottaa Liselottin asettumista uuteen maahan ja uuteen perheeseen. Hän muuttaa Rydlundan pappilaan, jossa hänellä on seuranaan perheen samanikäinen tytär Maria-Greta. Pappisperheessä on kuitenkin paljon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka tekevät sopeutumisesta vaikeaa ja aiheuttavat myös häpeän ja epäonnistumisen tunteita. Romaani etenee kohtauksittain ja ellipsit jättävät paljon arvailujen varaan. Ensimmäisen vuoden kuvaus hieman takkuaakin; hetkittäin Liselottin elämä tuntuu jopa liiankin helpolta ja auvoiselta.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun toinen vuosi alkaa. Taloon saapuu vielä yksi sotalapsi, täysin suomenkielinen Outi. Outi on vanhempi kuin Liselott ja Maria-Greta, mutta pahinta on se, että pappilan väki odotti poikaa avustamaan talon tehtävissä. Outista tulee ulkopuolinen, syntipukki. Jännitteet kasvavat ja pahuus nostaa päätään. Kirjaan syntyy aivan uudenlainen vire: tiivistunnelmainen ja painostava. Tässä vaiheessa kirjaa on enää vaikea laskea käsistään.

Vaikka Pommipuutarha on sotakirjallisuutta, sen pääpaino ei ole sodan kuvauksessa vaan pikemminkin sodan seurauksissa. Romaanissa kerrotaan kyllä, kuinka pommit putoilevat, talot romahtavat ja ihmiset sairastuvat ja näkevät nälkää. Sodan varjo häilyy kaiken yllä mutta vain etäisinä muistoina tai kirjeinä Helsingistä. Ruotsissa kaikki toisin: on pullaa, lämpimiä vaatteita ja rajattomat mahdollisuudet koulunkäyntiin. Ruotsin olojen auvoisuus on kuitenkin vain näennäistä, totta vain osalle. Outin ja Liselottin kokemusten räikeä vastakohtaisuus nousee toistuvasti esille, vaikka Outi ei pääse ääneen vaan jää passiiviseksi objektiksi kerta toisensa jälkeen.

Franck punoo teoksensa juonen tiiviiksi kimpuksi. Alun helppous ja hapuilevuus vaihtuu vähitellen intensiiviseksi kerronnaksi, joka ei säästele lukijaa. Pappilan vaurauden ja hyvinvoinnin kääntöpuolelta löytyy painavia salaisuuksia, syrjintää ja toistuvaa väkivaltaa. Ennakkoasenteilta ja -odotuksilta ei säästy kukaan. Teos vie lukijan kohtaamaan niin syntyperään kuin sosioekonomiseen asemaankin liittyviä asenteita ja odotuksia, niiden ehdottomuutta ja laajoja vaikutuksia.
Pommipuutarha on teos, jota ei haluaisi laskea käsistään. Se johdattaa lukijan syviin vesiin ja pakottaa kohtaamaan vaikeita asioita. Franck kirjoittaa tarkkanäköisesti sotalasten kokemuksista ja saa aikaan todentuntuisia kohtaloita. Erityisen ansioituneena pidän sekä suomen- ja ruotsinkielisten sotalasten kokemusten huomioimista ja muistutusta siitä, ettei kaikilla ollut näiden vuosien jälkeen enää kotia johon palata.

Mia Franck: Pommipuutarha
alkuteos Bombträdgården
suom. Laura Beck
Teos & Förlaget, 2018
361 sivua
Saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti