1.12.2018

Marraskuun luetut


Marraskuu on vaihtunut joulukuuksi, vaikka ulkona ei täällä Etelä-Suomessa ole yhtään sen talvisemman näköistä kuin kuukausi sitten. Pakkaspäivistä olemme sentään saaneet nauttia. Blogi ja Instagram ovat olleet valitettavan hiljaisia viime viikkoina, kun arkielämän kiireet ovat ottaneet erävoiton. Opintojen, töiden ja kotikiireiden vastapainona olen kuitenkin lukenut – paljon. Tuntuu, että kaiken hälinän ja hyörinän vastapainoksi on tarvittu aimo annos hiljaisuutta ja joutenoloa. Minulle jälkimmäinen tarkoittaa juurikin lukemista omassa rauhassa. Sen sijaan aikaa ja voimavaroja ei ole juurikaan liiennyt kirjojen kuvaamiselle ja niistä kirjoittamiselle.

Marraskuu oli mieletön lukukuukausi, sillä luin valtavan monipuolisesti kirjallisuutta: kotimaista kaunokirjallisuutta, käännöskirjallisuutta, nuortenkirjallisuutta, sarjakuvateoksen, useita runoteoksia, tietokirjallisuutta... Lisäksi tietysti luin runsaasti lastenkirjallisuutta niin iltasaduiksi kuin milloin missäkin tilanteessa. Lukuähkyä tästä ei suinkaan tullut, vaan pikemminkin syntyi halu lukea lisää ja entistä monipuolisemmin. Heräsi kysymyksiä siitä, mihin vielä voisi perehtyä, mistä oppia lisää, millaisia genrejä löytää. Luettuani Heli Slungaa, Lassi Hyväristä ja Nils-Aslak Valkepäätä syntyi taas uusi palo lyriikkaa kohtaankin. Muutama uusi teos onkin jo odottamassa joulukuuta varten!

Onneksi aivot ovat nyt saaneet tarvitsemansa levon, ja olen jälleen uudella innolla rakentamassa julkaisuja niin tänne blogin puolelle kuin Instaankin. Mikäli joulukuun lukutahti jatkuu tällaisena, jään auttamattomasti jälkeen julkaisujen osalta. Siksi ajattelin tehdä heti joulukuun alkuun ainakin yhden kokoavan kirjoituksen, jossa esittelen useamman teoksen marraskuun luetuista. Tämän lisäksi luvassa on kirjoitus ainakin kuukauden suosikkikirjastani: Janne Saarikiven Suomen kieli ja mieli -teoksesta.

Ja koska on jo joulukuu, on myös aika kirjoittaa joulupukille! Siinä kyllä saattaa käydä niin, että minun kirjeeni voisi lähettää suoraan kirjakauppoihin ja pukin reen vaihtaa rekkoihin. Pitkä lista ja painavia toiveita siis luvassa!

Marraskuun luetut:

Kari Hotakainen: Buster Keaton - elämä ja teot
Eero Ojanen: Suomessa kummittelee - selittämättömiä ilmiöitä ja kummallisia kokemuksia
Kati Rapia & Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki
Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville
Emma Donoghue: Huone
Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa
Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni
Liisa Väisänen: Symbolien pitopöydässä
Leïla Slimani: Kehtolaulu
Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan
Janne Saarikivi: Suomen kieli ja mieli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti