7.12.2018

Kolme poimintaa marraskuulta


Kuten jo aiemmin kerroinkin, marraskuu oli mielenkiintoinen lukukuukausi. Luin paljon erilaista kirjallisuutta, mikä toi aivan uudenlaista lukuintoa. Aiempaa herkemmin tartuin kirjoihin hetken mielijohteesta ja jätin odottamaan monta sellaista kirjaa, joita olen jo pidempään aikonut lukea. Ja koska lukutahti on ohittanut reippaasti blogin päivitystahdin, marraskuun kirjoista osa jää kokonaan esittelemättä ja näistä lopuista yritän tehdä tässä jonkinlaisen koosteen.

Olen aiemmin jättänyt suosiolla väliin kaikki trillerit ja dekkarit, mutta tänä vuonna olen useaan otteeseen hypännyt ulos mukavuusalueeltani ja tehnyt tuttavuutta rikosromaanien kanssa. Marraskuussa luin Leïla Slimanin palkitun teoksen Kehtolaulu (Chanson douce 2016, suom. Lotta Toivanen 2018), joka onnistui koukuttamaan minut. Jo ensimmäiset sivut ovat niin intensiiviset, ettei kirjaa tohtisi laskea käsistään. Kirja kertoo tarinaa Myriamin ja Paulin perheestä sekä heidän lastenhoitajastaan Louisesta, jota parempaa hoitajaa ei voisi toivoa. Vähitellen heidän välilleen kuitenkin kehittyy outo suhde, riippuvuus, ja tilanne johtaa lopulta molempien lasten kuolemaan. Miksi? Vetovoima liittyy ehkä juuri siihen, että kirjan loppuratkaisu paljastetaan heti alussa, ja vähitellen lukijalle paljastuu, miksi näin on päässyt käymään.

Tässä romaanissa minua ei ehkä niinkään koukuttanut tarina ja sen jollakin tavalla etäiseksi jäävät hahmot, vaan enemmänkin innostuin kerronnallisista ratkaisuista. Slimani on palkittu Marokon ja Ranskan merkittävimmillä kirjallisuuspalkinnoilla, mitä en ihmettele lainkaan luettuani tämän teoksen. Hän keinottelee taitavasti romaanin ajallisilla ulottuvuuksilla ja kerronnallisilla ratkaisuilla. Juuri näiden tarkastelu – verbien aikamuodot, analepsikset ja prolepsikset – teki lukemisesta erittäin antoisaa. Teos oli luettu hetkessä, mutta palasin silti useita kertoja tutkimaan tarinan aikarakenteita ja fokalisaatiota.

En tiedä, saavatko rikosromaaneja enemmän lukevat paremmin kiinni hahmoista ja tarinasta, mutta itselleni ne jäivät tässä teoksessa vähän ohuiksi. Tarina sinänsä oli kiinnostava ja välillä ahdistavankin painostava, mutta siihen jäi toisaalta myös useita kummalliselta tuntuvia tapahtumasarjoja. Se ei kuitenkaan lukukokemusta juurikaan häirinnyt, sillä ihastuin niin vahvasti taidokkaisiin rakenneratkaisuihin.

Leïla Slimani: Kehtolaulu
alkuteos Chanson douce, 2016
suom. Lotta Toivanen
WSOY, 2018
237 sivua


Luen aivan liian vähän tietokirjoja. Siihenkin olen pyrkinyt tänä vuonna pyrkinyt vaikuttamaan tietoisesti, ja olenkin sen seurauksena lukenut muun muassa Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin elämäkerrat. Nyt astuin merkittävällä tavalla mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä sain postissa yllätyksen Kirjapajalta. Lähetyksen sisältä paljastui Liisa Väisäsen uutuusteos Symbolien pitopöydässä — Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä (2018). Teos yhdistää perinteistä ruokakulttuuriamme ja kertoo niin ruoan alkuperästä kuin sen laajemmista symbolisista yhteyksistä taiteeseen. Teos on ihanan värikäs ja kuvat täynnä tunnelmaa. Kovin syvälle yksittäisten symbolien historiaan ja merkityksenmuodostumiseen se ei pääse, sillä asiaa on paljon ja sivuja verrattain vähän, vain 175. Kaiken lisäksi kirja on pienikokoinen, joten sivuille ei kovin paljon tekstiä mahdu.

Pienen kokonsa ja herkullisten kuviensa vuoksi kirjaa on kuitenkin helppo lähestyä. Se ei ole lainkaan uhkaava ja paksu tieteellinen teos, joka pursuaa lähdeviitteitä ja vaikeasti ymmärrettäviä sanoja. Itselleni toisaalta juuri sellainen teksti on mielekästä luettavaa, mutta vieraan aihepiirin tutkimiseen tällainen teos on oivallinen. Tämä olisi myös kaunis lahjakirja, joka ei vaatisi ympärilleen kuin kauniin nauhan.

Liisa Väisänen: Symbolien pitopöydässä – Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä
Kirjapaja, 2018
175 sivua
Saatu arvostelukappaleena kustantajalta.


Luin marraskuussa myös messuilta hankkimani lapsille ja nuorille suunnatun Jack Chengin Kosmoksessa tavataan (See You in the Cosmos, 2016, suom. Terhi Kuusisto, 2017). Olen sen kaunista kantta ihaillut moneen kertaan kirjaston hyllyssä, mutta syytä tai toisesta sen vetovoima ei ole riittänyt pidemmälle. Kirjamessuilta sain sen kuitenkin kahden euron hintaan, mikä oli riittävän houkutteleva tarjous myös teoksen lukemiselle.

Teos kertoo 11-vuotiaasta Alexista, joka haluaa lähettää kultaisen iPodin avaruuteen kuten esikuvansa Carl Sagan kultaisen äänilevyn vuonna 1977. Teos rakentuukin näistä iPodin tallenteista, joilla Alex kuvaa haaveitaan, perhetilannettaan ja arkisia havaintojaan. Alex lähtee yksin rakettifestivaaliin, joka järjestetään New Mexicossa, tarkoituksenaan laukaista itse valmistamansa raketti – ja sen kyydissä kultainen iPod – avaruuteen. Koska kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, iPod ei lähde avaruuteen eikä Alex tapahtumasta kotiin. Sen sijaan Alex matkaa osavaltiosta toiseen jatkaen tapahtumien äänittämistä.

Ilmava taitto ja suurikokoinen fontti tekivät teoksesta nopealukuisen. Itse tarina sen sijaan junnasi monin paikoin eikä tuntunut etenevän millään. Lapsikertojalle ominaiseen tapaan takerruttiin monenlaisiin sekkoihin, jotka aikuislukijana olisi mielellään sivuuttanut. Kuitenkin, tämän lapsekkaan kerronnan ja utopististenkin tapahtumien taustalta paljastuu surullinen perhetarina, josta ainakin aikuinen saa kiinni heti alkumetreillä. Teos nostaa esille tärkeitä teemoja menetyksestä ja menestyksestä, joihin dialogin ja monologin vuorottelu tuo sopivasti erilaisia lähestymistapoja. Voisin kuvitella tämän sopivan aika hyvin ala- ja yläkoulun taitteeseen, vaikkakin puhetta jäljittelevät pitkät virkkeet voivat heikommalle lukijalle asettaa turhankin paljon haasteita.

Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan
alkuteos See You in the Cosmos, 2016
suom. Terhi Kuusisto
Aula & Co, 2017

324 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti