24.10.2018

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi




Me löysimme toisemme kuin tragedian hahmot: kuin Oidipus ja Iokaste, kuin Kullervo ja hänen sisarensa, kuin Pete ja Kirsi Yhtiökumppaneissa. Yhdessä me vedimme yllemme kirouksen, joka oli salaa kulkenut suvuissamme ties kuinka monenteen polveen. Me realisoimme perinnön, josta maksaisimme veroa korkeimman prosentin mukaan viimeiseen ulosmittaukseen saakka.

Vielä viimeinen paneutuminen romaanin maailmaan ennen loppuviikon Kirjamessuja! Juha Itkosen uutuusromaanin jälkeen minuun jäi haava. Lähipiirini on joutunut kohtaamaan niin kohtukuoleman kuin monenlaisia muitakin vaikeita raskauksia ja pienten lasten sairauksia. Osittain ehkä siksi olen ollut myös kiinnostunut kirjallisuudesta, joka näitä aiheita käsittelee, mutta samalla hieman pelokas, sillä olen herkkä itkemään ja lasten kuolemaa tai vakavaa sairastumista käsittelevät aiheet avaavat poikkeuksetta kyynelkanavani.

Silti – tai ehkä siitä syystä – minun oli vihdoin tartuttava yhteen hyllynlämmittäjään. Olen joskus ostanut kirjakaupan alekorista Tuomas Juntusen esikoisromaanin pelkän takakansitekstin perusteella. Teksti alkaa näin:  Tutkijapariskunta päättää yrittää lasta vuosien pohdinnan jälkeen. Tytär syntyy mutta ehtii elää vain hetken.” Oli itsestään selvää, että Tuntematon lapsi (2016) siirtyi minun lukulistalleni. Siellä se kyllä on ollut valitettavan pitkään, kirjahyllyn ylähyllyllä monen muun teoksen alla. Nyt, Itkosen jättämän vuotavan haavan jälkeen minun oli pakko ottaa teos hyllystä ja uskaltaa sukeltaa tarinaan.

Jos kirja olikin viihtynyt hyllyssäni pitkään koskemattomana, sen lukemiseen ei mennyt kauaa. Vuorokaudessa koko prosessi oli ohi – tai ainakin itse lukeminen. Kirjan herättämiä ajatuksia joudun varmaan pohtimaan paljon pidempään. Ja vaikka tässä on paljon samoja elementtejä kuin Itkosen teoksessa, on näissä kahdessa myös paljon eroavaisuuksia. Itkosen romaanissa ensin on kuolema, jota seuraa elämä. Tässä teoksessa taas ensin on elämä, aivan lyhyt sellainen, jota sitten seuraa kaiken alleen peittävä kuolema.

Tarina kertoo siis kirjallisuudentutkijakertojasta ja tämän puolisosta, jotka ovat saamassa lapsen. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta synnytyksen jälkeen paljastuu, että lapsella on geenimutaation aiheuttama harvinainen sairaus. Odotettu ja kaivattu tytär saa mahdollisuuden elää vain hetken, mutta se hetki muuttaa kaiken. On elämä ennen lasta ja lapsen jälkeen, mutta näiltä vanhemmilta puuttuu se, mitä useimmat vanhemmat pitävät itsestäänselvyytenä: jokapäiväinen elämä lapsen kanssa.

Kun autofiktiivisen teoksen kirjoittaa kirjallisuudentutkija, on selvää, että teos on pullollaan mitä moninaisimpia viittauksia kirjallisuuteen. Tuomas Juntunen heijastaa romaaninsa tapahtumia voimakkaasti kirjallisuushistoriaan; Tuntematon lapsi sisältää viittauksia niin antiikin mytologiaan ja Raamattuun kuin kotimaisen kirjallisuuden merkittäviin nimiin, Aleksis Kiveen ja Väinö Linnaan – unohtamatta maailmankirjallisuutta ja poliittista laululyriikkaa. Näiden kautta kertoja muovaa maailmankuvaansa ja asemoi itseään. Kirjoittaja näkee itsessään niin Oidipuksen ja Sisyfoksen kuin tuomion saaneen räätäli Halmeen. Välillä viittaukset ovat todella paikallaan. Ne täydentävät tilanteita ja tunnetiloja, joita kertojan omat sanat eivät enää riitä kuvaamaan. Hetkittäin tuntuu kuitenkin siltä, että viittauksia on jopa hengästyttävän paljon, niihin suorastaan hukkuu.

Vanhemmuuden tarkastelu tämän romaanin kautta on avartavaa. Esimerkiksi Itkonen kirjoittaa lapsen menettämisestä ja vanhemmuudesta ensin kahden, sitten vielä useamman lapsen isänä. Juntusen teoksessa tähän vanhemmuuden ytimeen, lapsiperhearkeen ei koskaan päästä. Arkea ei tule. On odotus, on lapsen lyhyeksi jäävä elämä ja vanhemmuus, jota ei romaanin aikajaksolla pääse toteuttamaan perinteisellä, odotuksenmukaisella tasolla. Tätä tilannetta vasten kertoja heijastelee omia lapsuusmuistojaan, kokemuksiaan vanhemmuudesta ja vanhemmuuden vaatimuksista. Elämän ja kuoleman irvokkuus toistuu tekstissä kerta toisensa jälkeen, kun lapsen menetetyn elämän rinnalle nostetaan parhaan ystävä isä, joka pujotti yöllä köyden kaulaansa ja löytyi aamulla olohuoneesta.

Ja itkulta ei tätäkään lukiessa voi välttyä. Teos koskettaa syvältä, tekee sydämeen haavoja. Lukukokemus on rankka, mutta jälleen kerran tarpeellinen. Teoksen kautta hahmottuu se, kuinka vahvasti me oletamme, että hyvin sujuneen raskauden päätteeksi syntyy terve vauva, alkaa vanhempainvapaa ja aivan uudenlainen vauvaperheen arki. Ja kuitenkin: myös näennäisesti normaali ja ja hyvin sujunut raskaus voi päättyä siihen, että vanhemmat palaavat kotiin ilman lasta ja aloittavat uudenlaisen elämän vanhempina, joiden lapsi ei tule koskaan kotiin.

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi
WSOY, 2016
304 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti