22.10.2018

Tärppejä Helsingin Kirjamessuille!




Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Nyt onkin syksyn paras viikko edessä, sillä alati kylmenevää ja pimenevää Suomea  pääsee piristämään Helsingin Kirjamessut. Minulla olisi vaikka kuinka monta kirjaa esittelemättä – sekä proosaa, lyriikkaa että lastenkirjallisuuttakin – mutta haluan nyt jakaa ajatuksia Kirjamessujen annista.

Olen itse mukana ainakin torstaina, perjantaina ja sunnuntaina, mutta saatan ehtiä paikalle myös lauantai-illaksi. Sunnuntaina lähden matkaan seitsemänvuotiaan tyttäreni kanssa, joka lähes yhtä innokkaasti on odottanut näitä messuja. Torstain ja perjantain ohjelmatärpit keskittyvät siis omiin kiinnostuksenkohteisiini ja lauantain vinkit ovat ihan yleisiä poimintoja päivän tarjonnasta. Sunnuntain pyhitän lähes kokonaan lasten ohjelmistolle. Kirjamessuilla olisi valtavasti nähtävää, koettavaa ja kuultavaa, eikä kaikkeen valitettavasti voi osallistua ellei hallussa ole Hermionelle suotua ajankääntäjää. Omissa messuriennoissani pyrin yhdistämään proosaa, lyriikkaa, kaunokirjallisuutta, ajankohtaisaiheita, kielitiedettä ja tiedettä yleisesti. Seuraavissa tärpeissä muutamia poimintoja omista messusuunnitelmistani!

Torstaina 25.10. messupäivä alkaa avajaisilla klo 10, jolloin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi ja Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Robert Pence avaavat messut. Tämän jälkeen klo 10.30 olen ehdottomasti seuraamassa Rakkaudesta kirjaan -palkinnonjakoa. Kyseinen tunnustus jaetaan lukemisen edistämisen hyväksi tehdystä työstä. Kruununhaka-lavalla kello 12 kuullaan Tiedetorin Sankareita ja antisankareita -keskustelu, jossa pohditaan taiteen, urheilun ja populaarikulttuurin tuottamaa sankaruutta. Ammatillisten pohdintojen kautta minua kiinnostaa ehdottomasti myös klo 13.30 Töölö-lavalla alkava Kyllä nuoret lukevat!.  Iltapäivällä klo 15 onkin hektinen aika, sillä haluaisin kuunnella samanaikasesti montaa esitystä. Uskon kuitenkin päätyväni Senaatintori-lavalle kuuntelemaan pohdintaa siitä, saako kirjailija puhua kenen tahansa äänellä ja mihin vedetään kulttuurisen omimisen rajat. Ohjelmistossa tällöin siis HS puheenaihe: kulttuurinen omiminen.

Perjantaina 26.10. minut löytää ensimmäisenä Kruununhaka-lavan luota, jonka ohjelmassa on klo 10.30 Tiedetori: tietokirjavinkkejä nuorille ja opetukseen. Täällä haastattelijana tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja monta mielenkiintoista keskustelijaa. Heti tämän jälkeen suunnittelen kipittäväni Töölö-lavalle kuuntelemaan Lukemaan opetteleminen – Miten herättää lukuinto? -keskustelua, joka on kotonamme varsin ajankohtainen asia. Iltapäivällä olen jälleen useiden ohjelmanumeroiden ristipaineessa, sillä haluaisin päästä kuuntelemaan sekä Senaatintori-lavalla klo 13.30 alkavaa Vihapuhe ja itsesensuurin mekanismit -keskustelua että samaan aikaan Töölö-lavalla käytävää runouskeskustelua, kun ohjelmassa on Runous vuonna 2018. Ja jotta kirja-alan ajankohtainen tilanne selviäisi, aion olla paikalla Töölö-lavalla klo 15 kuuntelemassa keskustelua Missä kirja-alalla mennään?.  Vielä alkuillasta minut löytää varmasti Kruununhaka-lavan luota, kun professori Janne Saarikivi on Juha Hurmeen haastateltavana Tiedetori: Suomen kieli ja mieli -ohjelmanumerossa. Heti sen perään jatkuu kielitieteily, sillä erittäin myös on myös vähemmistökieltä ja kieli-identiteettiä tutkaileva keskustelu Saako saman saameksi? klo 17.30 Hakaniemi-lavalla. Ja jotta päivän päättäminen ei kävisi helpoksi, kilpailevat huomiostani Saamelainen nykyrunous meillä ja muualla (klo 18.30 Hakaniemi) ja Kuuntele kirja – äänikirjatrendin äärellä (klo 18.30 Töölö).

Lauantaina 27.10. Kirjamessuilla vietetään Dekkarilauantaita! Sen lisäksi kiinnostavia ovat varmasti Hyvä, paha aggressio – Miksi vihaamme? (klo 12.30 Hakaniemi) ja Suomen Kirjailijaliitto esittää: Kuinka kirjoittaisin sen nyt? (klo 14 Töölö). Lauantaina jaetaan myös upeita kirjallisuuspalkintoja, annetaan vinkkejä kirjailijaksi haaveileville sekä monenlaista pohdiskelua sananvapaudesta, muun muassa vihapuheen sekä Viron että Suomen historian kautta peilaten. Viro ja Suomi – vaikenemisen kerrokset -keskustelu klo 19 Töölö-lavalla kiinnostaa todella paljon! Klo 17 käydään myös mielenkiintoinen keskustelu Hakaniemi-lavalla, kun ohjelmistossa on Lasten ilmastokeskustelu, jossa pohditaan, kuinka lapset voivat oppia ilmaston- ja luonnonsuojelemisesta sekä osallistua omalla toiminnallaan.

Sunnuntai 28.10. on meillä siis lasten messupäivä. Neljävuotiaalle pitkä messupäivä yhden vanhemman kanssa voisi olla turhan raskas, joten näillä näkymin suuntaan ihmettelemään messutarjontaa vain seitsemänvuotiaan tyttäreni kanssa. Toivon ehtiväni silti kuuntelemaan klo 14 Senaatintori-lavalla järjestettävän HS Esikoiset -keskustelun, jossa esitellään Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon kaikki finalistit. Mutta tyttären toiveesta aiomme käydä tapaamassa Herra Hakkaraista (klo 10.30 Kumpula), lukukoira Börjeä (klo 12 Kumpula) Tatua ja Patua (klo 13 Kumpula) sekä Tanhupalloa (klo 15.30 Kumpula). Lisäksi ohjelmassa olisi kiinnostavalta kuulostava Pulmanpoistopuodin ihmekonekorttipaja (klo 10.30 Toukola). Piirtämään ja omaa taulua tekemään pääsee myös työpajoissa Kaisan ja Oskarin lempikirja (klo 12.30 Toukola) ja Siri ja erämaan kutsu -piirustuspaja (klo 14.30 Toukola). Sunnuntainakin vielä siis riittää messuilla paljon nähtävää ja koettavaa!

Ohjelmassa on niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että on vaikeaa valita omat suosikkinsa! Vaikeuksia tuotti myös näiden poimintojen tekeminen, jotta en olisi sentään ihan kaikkea omasta messuohjelmastani kirjannut tänne ylös. Löydätkö omat suosikkisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti