16.9.2018

Veera Salmi: Puluboi = Agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat



Tämän kiljan luettuasi viisautesi lisääntyy noin 99,9 plosenttisesti, joten pane valmuuden vuoksi joku nalu pään ympälille, ettei se vaan poksahda.”

Veera Salmen uusin teos Puluboi = Agentti NollaBullaBolla ja kamukiemurat (2018) täydentää Puluboi ja Poni -kirjojen sarjaa. Kaikki aiemmin ilmestyneet meillä on jo luettu ja useimmat jopa moneen kertaan. Olemme nähneet myös elokuvan, jota pääsimme ihailemaan kesäkuussa Otavan ennakkonäytökseen. Kun kirja siis ilmestyi ja saimme sen käsiimme, väistyi Harry Potter iltalukemistosta hyvin vauhdilla.

Uusimmassa kirjassa pääosan tosiaan saa Puluboi, tuo eriskummallinen pulu, joka ei sano ärrää, koska sen lausuminen lähentelee kiroilua. Aiemmissa kirjoissa Puluboin ja ihmisystävänsä Ponin (oikealta nimeltään Mai) kerronnat ovat vuorotelleet. Rinnakkaisten kertojien kautta on rakentunut aina monitasoinen ja ehjä kokonaisuus, josta ei ole puuttunut hauskuutta. Puluboi on tarjoillut kirjoissa muun muassa mainoskatkoja (”yksysiysi”) ja tarinoita monenlaisista seikkailuistaan, joihin liittyvät tutkinnot mitä kummallisimmista korkeakouluista.



Tässä kirjassa on paljon hyvää. Ilahdun aina intertekstuaalisista viittauksista – etenkin silloin, kun ne ovat kohderyhmän tasoa. Puluboin tarinaan yhdistellään taidokkaasti ja elävästi tuttuja tarinoita mytologiasta, kansansaduista ja salapoliisiromaaneista. Kirja alkaakin hauskasti feenikslinnusta kertovalla sarjakuvalla, joka heti seuraavalla aukeamalla toistuu Puluboin muuttuessa aiempien kirjojen mustavalkoisesta pulusta värilliseksi. Kirjan sivuille ilmestyy aina aika ajoin myös Kolme pukkia -sadusta tuttu peikko, joka uhkaa syödä niin Puluboin kuin koulukaveritkin. Peikon keljua käytöstä ja lasten pulmia Puluboi taas ratkoo kirjassa salapoliisina – tai agenttina tietysti – yhdessä apurinsa ja uuden ystävänsä Ikivauvan kanssa.

Kuten nimestäkin voi päätellä, kirjan keskeisenä teemana on ystävyys. Salmi nostaa taidokkaasti esille pulmia, joita lapset ystävyyssuhteissaan kohtaavat: mitä tehdä, kun synttärijuhliin eivät mahdukaan kaikki halukkaat tai kun on niin ujo, ettei uskallla lähestyä yhtään potentiaalista ystävää. Kirja on täynnä neuvoja ja ohjeita, mutta kun kertojana on Puluboi, lähestymistapa on tuore. Lukijaa puhutellaan kirjassa toistuvasti ja osallistetaan ongelmanratkaisuun. Pulmiin tarjotaan erilaisia lähestymistapoja, mutta lopulta lasten ääni ratkaisee. Puluboi ja Ikivauva auttavat löytämään ratkaisun, mutta ratkaisu ei koskaan tule ennalta saneltuna toimintamallina, vaan yhdessä aktiivisesti rakennettuna ratkaisuna.

Kirja poikkeaa niin tarinaltaan kuin rakenteeltaankin hyvin paljon aiemmista Puluboin ja Ponin seikkailuista. Merkittävin muutos on Ponin puuttuminen kokonaan. Tyttäreni näki Ponin vilahtavan yhdessä kuvassa ja odotti sen jälkeen koko kirjan, että Poni saapuisi myös. Ei saapunut. Tämä nimittäin ihan oikeasti on Puluboin oma kirja. Siksi tämä kirja ehkä tuntuu poukkoilevan enemmän ja hyppivän tilanteesta toiseen, kun Ponin kronologisesti etenevä tarina ei kuljekaan enää rinnalla. Aiemmista kirjoista tuttuihin mainoksiin on viitattu enää vain etäisesti tässä kirjassa, mutta erilaisia tekstilajeja esitellään sitäkin runsaammin. Opettavaisten tilannekuvausten lisäksi kirjaan mahtuu muun muassa testejä (kuten Suuli peikkotesti) sekä erilaisia toimintaohjeita. Käsienpesuohje oli mielestäni erityisen hauska, vaikka käsien kuivaaminen paperiin, jolla on ensin sulkenut likaisen hanan, onkin eräänlainen asiavirhe.


Puluboin ja Ponin kertomukset ovat ilahduttaneet meillä aina niin lapsia kuin aikuisiakin. Puluboin teksti ei ole kuitenkaan mitään helppolukuista, jos ajatellaan juuri lukemaan oppinutta lasta tai lasta, jolla on lukemisen vaikeutta. Ääneen luettuna silläkään ei onneksi ole merkitystä, sillä lapset selvästi nauttivat kielellisestä leikittelystä ja poikkeavista tekstirakenteista. Aikuista lukijaa tietysti häiritsivät ne muutamat toimitukselliset virheet, joita tekstiin oli päässyt livahtamaan. Lyöntivirheiden lisäksi joukkoon oli päässyt Ikivauvan puhetta ilman ”tlansalaattoli-käännöstä”, mikä erottui tekstistä yllättävän räikeästi.

Kokonaisuutena tämä ei mielestäni yltänyt aivan aikaisempien Puluboin ja Ponin kirjojen tasolle. Tämä jäi hieman hajanaiseksi kokoelmaksi erilaisia tekstityyppejä ja välillä löyhästikin toisiinsa sidottuja tarinoita. Toki kaikissa näissä oli tiettyjä yhdistäviä tekijöitä, mutta huomaan itse kaipaavani taustalle Ponin ehyttä, kronologista tarinaa. Myös lapset odottivat Ponin hyppäävän esiin sivulla millä hyvänsä ja olivat lopussa hieman hämmentyneitä, kun näin ei tapahtunut. Lapset kyllä rakastavat Puluboin ärrättömyyttä, pieruhuumoria ja ”kleisejä” tempauksia, mutta ehkä tässäkin on oleellista tasapaino. Puluboi pääsee loistamaan silloin, kun eläväinen ja poikkeuksellinen kieli sekä tekstilajeilla hulluttelu vuorottelee perinteisen kerronnan kanssa.

On kuitenkin sanottava, että Veera Salmi tietää, kuinka saada lapset nauramaan, ja Emmi Jormalainen osaa vangita värikkäisiin kuvituksin tämän maailman juuri niin hauskana ja ilmeikkäänä kuin tekstiin sopii. Tässä kirjassa juuri visuaalisuus nousi aivan uudelle tasolle. Siitä kiittävät meidän perheessä niin lapset kuin aikuisetkin.

Veera Salmi: Puluboi = Agentti NollaBullaNolla ja kamukiemurat
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Otava, 2018.
118 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti