28.8.2018

Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina: novelleja



Kun kuulin Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamasta novellikokoelmasta Tusina (2018), olin samalla sekä innoissani että hieman epäluuloinen. Innoissani siksi, että novellikokoelmalla on mahdollisuudet vaikka mihin, ja epäileväinen siksi, etteivät kokoelmat välttämättä hyödynnä kaikkea sitä potentiaalia, mihin niillä olisi mahdollisuus.

Tusina on siis ennen kaikkea nuorille suunnattu novellikokoelma, joka on suunniteltu siten, että sitä voidaan hyödyntää myös opetuksessa. Hyvin rakennetun ja harkitun kokonaisuuden lisäksi siitä on tarjolla ilmaiseksi ladattava opettajien oheismateriaali, jonka avulla novelleja voidaan analysoida ja myös harjoitella erilaisten tekstin tuottamista.

Teokseen on koottu yhteensä kaksitoista novellia eri kirjoittajilta. Tämä on rikkaus, sillä eri kirjoittajien kautta erilaiset kertojaäänet ja tyylit tulevat varmemmin esiin. Tusinan kirjoittajavalinnat ovat erittäin onnistuneet, aivan kuten heidän tuottamat tekstinsäkin. Novelleissa on huomioitu erittäin hyvin myös erilaiset lukijat ja lukutilanteet, sillä valittavana on niin lyhyitä kuin pidempiäkin novelleja, jotka eivät ole keskenään samanlaisia.


Novellien ja kirjoittajien monipuolisuus on ehdottomasti rikkaus. Ennen omaa lukukokemustani selasin kokoelman läpi ja innostuin valtavasti. Jo nopealla vilkaisulla näki, että tekstilajeja on hyödynnetty monipuolisesti ja kaunokirjallisuuden rajoja kyseenalaistetaan. Nuorten kanssa on aina mielenkiintoista pohtia, missä menee erilaisten tekstilajien raja. Tähän teokseen on onnistuttu sisällyttämään pelkän dialogin varaan rakennettu novelli sekä tekstejä, jotka eivät ensisilmäyksellä vaikuta lainkaan kaunokirjallisuudelta. Novelleista löytyy sairauskertomustekstiä ja keskustelupalstaviestittelyä, jotka eivät ensimmäisenä yhdisty nuorten puheessa kaunokirjallisuuteen.
Vaikka teos on lähtökohtaisesti kirjoitettu nuorille ja nuorten näkökulma on hyvin vahvasti läsnä läpi kokoelman, tämä ei silti ole vain yhden ikäryhmän kirjallisuutta. Myös aikuisille lukijoille tämä tarjoaa mahdollisuuden tutustua novellien monipuolisiin rakenteisiin, yllättäviin sisältöihin ja laajaan genrerepertuaariin. Myös intertekstuaalisuus on hyvin selvästi ja helppotajuisesti nostettu esiin, mitä pidän tärkeänä nuorten lukutaidon ja myös lukuinnostuksen kannalta.

Itse ihastuin erityisesti Hannu Luntialan Kunnian ja omantunnon kautta -novelliin sekä tapaan, jolla kirjailijat oli esitelty kokoelman lopussa. Kukin heistä kertoi esittelytekstissään omin sanoin muistoja lapsuuden ja nuoruuden lukukokemuksista. Erityisen innoittava oli Harry Salmenniemen kuvaus omista kokemuksistaan: ”Inhosin kirjallisuutta koko yläasteen ja vielä lukion alussa. Sitten jotakin tapahtui, ja itsenäinen ajattelu alkoi kiinnostaa. Lukion lopussa luin jatkuvasti, varsinkin filosofian, psykologian ja kaunokirjallisuuden klassikoita. Mutta jos minulle olisi silloin kerrottu, että kirjoittaisin tulevaisuudessa useita kirjoja, oopperan, elokuvan ja monia kuoroteoksia, olisin hämmästynyt.” Tämä inho, kammo tai epäluulo kirjallisuutta kohtaan on monelle nuorelle nykyään hyvin tavallista. Siksi tällaisilla teoksilla on tärkeä roolin nuortenkirjallisuuden joukossa.

Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina: novelleja
Art House, 2018.
188 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti