30.8.2018

Ina Westman: Henkien saari




Nämä ihmiset, heidän mystinen rakkautensa myrskyävään ja arvaamattomaan mereen, muutos, joka heissä tapahtui kun he astuivat saareen, oli minulle uutta ja vierasta.

Ina Westmanin romaani Henkien saari (2018) kiehtoi minua heti, kun ensimmäisen kerran siitä kuulin. Sen mystinen nimi, monipolvinen kuvaus ja kaunis kansi vetivät minua vahvasti puoleensa. Harmikseni sitä ei kuitenkaan saanut kirjastosta, joten päätin lukea sen e-kirjana, vaikka en yleisesti ottaen tykkää lukea e-kirjoja. (E-kirjoista ja äänikirjoista tulossa asiaa myöhemmin!)

Kirja kertoo Emmasta ja Joelista, jotka viettävät kesää saaressa lapsensa Fannin kanssa. Saaressa on myös omissa oloissaan viihtyvä isoisä, joka Emman tavoin näkee henkiä. Emma on ollut onnettomuudessa, josta muistona on arpi päässä. Moni muu asia sitten onkin pyyhkiytynyt mielestä. Pikku hiljaa Emman muistot kuitenkin palaavat, ja teos saa uuden sävyn. Kertojina ovat sekä Emma, Joel että Fanni, joista kukin hahmottaa maailmaa ja perheen elämää omalla tavallaan. Kaikki tämä peilataan yhteiskunnan ja maapallon nykytilaan niin sotien, kehitysmaiden kuin ilmastonmuutoksenkin kautta.

Ensin minusta tuntui siltä, että tähän romaaniin on tuotu aivan liian paljon asiaa: Emman onnettomuus ja muistinmenetys, henget, ilmastonmuutos, parisuhde, vanhemmuus, adoptointi... Kesti pitkään ennen kuin tarinasta ja sen keskeisistä teemoista todella sai kiinni. Mutta toisaalta se ehkä on tarkoituskin teoksessa, joka käsittelee maapallon ja ihmiskunnan hyvinvointia ja häikäilemätöntä kuilua länsimaiden ja kehitysmaiden välillä. Sellaiset asiat eivät ole pieniä, helppoja ja yksioikoisesti selitettävissä.

Tarinan yksi suurista linjoista näyttää olevan vanhemmuus ja se, miten omat lapsuuden kokemukset vaikuttavat kykyyn ja haluun toimia vanhempana. Teoksessa käsitellään niin Emman kuin Joelinkin lapsuutta ja kummankin tapoja olla vanhempi Fannille. Vanhemmuus, lapsettomuus ja oikeus lapseen ovatkin tässä monella tapaa isoja kysymyksiä. Myös Fanni pohtii näitä tahollaan, etenkin isoisän kanssa. Isoisästä muodostuikin varsin tärkeä hahmo tarinan edetessä.

Vaikka toisaalta haluaisin kovasti kehua tätä teosta, sillä pidin siitä, kuinka se rakentui pienistä pirstaleisista palasista kohti kaunista ja yllättävää loppua, en silti pääse irti siitä alun sekavuudesta. Kun aihealueena ovat muun muassa maailman nykytila ja ihmiskunnan eriarvoisuus, on aihetta varsin vaikea käsitellä johdonmukaisesti. Silti minusta tuntuu, että 240 sivua oli näin suurelle kokonaisuudelle aivan liian pieni sivumäärä. Ajoittain myös ilmastonmuutosviittaukset ja kasvisruoan peräänkuuluttaminen tuntuivat niin kovin irrallisilta ja väkinäisiltä, vaikka niillä olikin tärkeä roolinsa.

Parasta antia Westmanin teoksessa olivat isoisä ja saaristoelämä, jotka oli kuvattu taidokkaasti tovejanssonmaisella tavall. Westmanilla on kyky kuvata ympäristöä ja tunnelmaa kauniilla sanankäänteillä.

Ina Westman: Henkien saari
Kustannusosakeyhtiö Kosmos, 2018.
240 sivua
Luettu e-kirjana Storytelin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti