23.8.2018

Helmi Kekkonen: Valinta




Olen tehnyt epätavallisen valinnan. Tavallisesti luen vain yhtä kirjaa kerrallaan - korkeintaan kahta, jos toinen niistä on tietokirjallisuutta. Nyt minulle kuitenkin tuli tunne, että Olli Jalosen Taivaanpallo, jota olen lukenut liki puoleenväliin, tarvitsee verkkaisemman tahdin ja minä jotakin muuta siihen väliin. Tämä ihmetyttää vieläkin, mutta ratkaisu tuntuu hyvältä.

Olemmeko me valinneet näin? Että minä hoidan ja huolehdin, että olen täällä? Olenko itse valinnut niin? Voiko se olla niin yksinkertaista, että valitsimme tietämättämme jo kauan sitten, minä, Helena ja Ilja? Kun istuimme kaikki kolme pöydän ääressä ja katselimme vanhempiamme kukin omalla tavallamme, kun Ilja lähti ja Helena muutti pois, kun minä makasin siellä huoneessa ja katselin Lean levittävän ripsiväriä kerros toisensa jälkeen ja tunsin koti-ikävää, kaikesta huolimatta. Valitsinko minä kaiken tämän vaikka niin paljon oli sellaista joka vielä odotti, oli kesken, on yhä?”

Vuosikymmenten paino ja sukupolvelta toiselle välittyvä puhumattomuuden kierre tuntuvat käsinkosketeltavina Helmi Kekkosen romaanissa Valinta (2011). Se rakentaa kuvaa perheestä, jonka tarinaa kertovat äiti Ruut ja tytär Aava. Perheen isä on kuollut, ja perheenjäsenet elävät kukin tahoillaan etäällä toisistaan. Ruut laittaa suuren merenrantatalon vuokralle ja aikoo muuttaa pienempään asuntoon. Aava on tullut auttamaan pakkaamisessa, ja niin he joutuvat vastakkain muistojensa kanssa.

Tarinassa sinänsä ei ole mitään uutta. Perhesuhteet, vaikeneminen, lähteminen ja jääminen ovat tavanomaisia aiheita, eikä Valinta ole millään tavalla dramaattinen ja yllättävä teos. Siinä sen hienous toisaalta ehkä piileekin. Kekkonen kirjoittaa romaanissaan aiheista, jotka ovat kirjallisuudessa tuttuja ja paljon käsiteltyjä. Henkilöhahmot ovat taidokkaasti rakennettuja, mutta nekään eivät yllätä. On vaitonainen muistoihinsa käpertyvä äiti, kadonnut veli, kylmä ja etäinen isosisko sekä päähenkilöksi asettuva, jollakin tavalla hukassa oleva Aava. Kieli sen sijaan on kaunista ja hiottua. Lauseet ovat viipyileviä, ja Kekkonen kykenee luomaan tunnelmaa taidokkaasti. Tällaista moneen kertaan käsiteltyä, melkein loppuun kulutettua aihettakin Kekkonen pystyy käsittelemään sellaisella hienovaraisuudella, että se tuntuu raikkaalta ja kiinnostavalta.


Puhuimme muutaman minuutin ja koko puhelun ajan minä mietin mistä kaikesta me voisimme puhua, mietin mitä kaikkea olin suunnitellut kysyväni jos Ilja joskus soittaisi tai tulisi käymään, mutta oikeastaan olin vain hiljaa, annoin veljeni äänen liikkua sisälläni.”

Vaikeneminen ja sukupolvien yli ulottuva hiljaisuus kulkevat läpi romaanin. Tämä näkyy myös teoksen rakenteessa, joka aluksi muodostuu vain nykypäivään limittyvistä muistoista, mutta tarinan edetessä dialogi saa yhä suuremman roolin. Dialogi rakentuu paitsi vuoropuhelusta myös kertojen yhteen kietoutuvista muistoista, joiden kautta jokainen rakentaa kuvaa tästä vaikenemisen rikkomasta perheestä. Puhumisen ja vaikenemisen välillä tehtävät valinnat nousevat toistuvasti esiin: pitäisi puhua, pitäisi kysyä, sitten kun, jos. Kukin perheenjäsen jatkaa omalla tavallaan tätä vaikenemisen kierrettä, kunnes henkilökohtaiset valinnat rikkovat vuosikymmeniä vallinnutta kaavaa.

Juuri valinnoilla - kuten teoksen nimestäkin voi päätellä - on suuri rooli tässä kirjassa. Kun on mahdollisuus puhua, valitaan vaikeneminen. Sama valintojen ja vaikenemisen liitto tuntuu heijastelevan kaikkeen päätöksentekoon: rakkauteen, jäämiseen ja lähtemiseen. Muistojaan kukaan ei kuitenkaan voi valita, ja tämä tuodaan esiin monin tavoin. Muistojen kautta rakentuu ulkopuolisuuden vahva muuri. Henkilöhahmot ovat toisistaan paitsi monesti fyysisesti etäällä myös henkisellä tasolla hyvin kaukana toisistaan. Tämän ulkopuolisuuden ja vieraantuneisuuden kuvaamisessa Kekkonen on onnistunut hienosti.


Valinta on nopealukuinen teos, joka jättää pohtimaan valintojen seurauksia ja valitsemiseen liittyvää tematiikkaa laajemminkin. Se on sopivan lyhyt teos tällaisen tutun tarinan käsittelyyn, mutta riittävän pitkä hauraan tunnelman välittämiseen. Tämä oli ensimmäinen teos, jonka Helmi Kekkoselta luin, mutta lukulistalleni olen nostanut jo ainakin Vieraat ja novellikokoelman Kotiin.


Helmi Kekkonen: Valinta
Avain, 2011.
159 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti