25.8.2018

Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille 1 & 2



Francesca Cavallon ja Elena Favillin teos Iltasatuja kapinallisille tytöille (Good Night Stories for Rebel Girls 2016, suom. 2017) käynnisti hurjan villityksen satukirjamarkkinoilla. Viime vuonna sille ilmestyi englanninkielinen jatko-osa Good Night Stories for Rebel Girls 2, jonka suomennos Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 on hetki sitten ilmestynyt. Tänä vuonna on julkaistu myös vastaavia suomalaiskirjoja - ja varmasti myös maailmalla. Myös pojille on ilmestynyt oma vastaavanlainen kirjansa: Ben Brooksin Rohkeiden poikien kirja (Stories for Boys Who Dare to Be Different, 2018).

Tässä kohtaa ollaan ehkä ongelman ytimessä - omasta mielestäni. Yhden tytön ja yhden pojan äitinä tulen yleensä lukeneeksi iltasadun yhtä aikaa molemmille. Tuntuu hassulta selittää, että tarinat merirosvoista ja kirjailijoista on yhtä lailla tarkoitettu niin tytöille kuin pojillekin - kirjan nimi vain sattuu kohdentamaan ne tytöille. Ja koska lapset mustavalkoisine ajattelutapoineen ovat hyvin herkkiä reagoimaan tällaisiin nimityksiin, meillä on luettu näitä kirjoja nimettöminä. Juuri koulunsa aloittaneen tytön kanssa olemme keskustelleet tällaisista kirjojen nimistä, ja havainnollistaakseni asiaa kysyin häneltä, lukisiko hän kirjaa, jonka nimi on Rohkeiden poikien kirja. Vastaus oli ei. Kun kysyin asiaa toisella tavalla, sisältölähtöisesti, enkä maininnut kyseessä olevan sama kirja, vastaus oli kyllä, kyllä lukisin. Sukupuoliroolit ohjaavat lapsen ajattelua välillä harmillisen paljon, enkä sallisi sellaisen ajattelun vaikuttaa siihen, mitä me luemme lapsille.

En halua puhua sukupuolittuneisuudesta yhtään enempää, mutta näiden Cavallon ja Favillin iltasatujen nimiin minun on vielä puututtava. Miksi tyttöjen on oltava kapinallisia? Onko kapinallisuus se ominaisuus, joka tekee tytöistä hyväksyttäviä ja menestyviä? Eivät tarinoiden naishahmotkaan ole kaikki kapinallisia. Esimerkiksi polion lapsena sairastanut maailmanennätysnainen, yhdysvaltalainen Wilma Rudolph ei ollut kapinallinen. Hän oli sinnikäs, toiveikas ja kiusattu - mutta kapinallinen hän ei ollut.




Mutta jos puhutaan näiden kirjojen sisällöstä ihan sellaisenaan ja ilman sukupuoliroolien taakkaa, mitä saamme irti? Heti ensimmäiseksi on nostettava esille molempien kirjojen upeat kuvitukset, joita ovat tehneet kymmenet naiset ympäri maailmaa (vaikkakin erittäin suuri osa näyttää olevan Italiasta). Kuvat ovat kauniita ja värikkäitä, niissä on upeaa variaatiota, ja ne naulitsevat lapsen katseen itseensä. Tarinatkin ovat juuri sopivan mittaisia, jotta lapsi jaksaa kuunnella ja tutkia kuvaa ―  ja tällä hetkellä puhun nyt omasta nuoremmasta lapsestani, joka ei haltioidu kirjojen maailmasta yhtä helposti kuin siskonsa. Tarinat tuntuvat herättävän lapsissa ennen kaikkea kysymyksen, ovatko nämä ihmiset todellisia. Lapset tunnistavat sadun elementit ja nauttivat selvästi ennakoitavasta rakenteesta. ”Sinä yönä, kun Carmen Amaya syntyi maailmaan, Barcelonassa riehui rajuilma. Ukkonen jyrisi, salamat välähtelivät ja sade muutti kapeat kujat kuohuviksi kuravirroiksi.” Voiko tällainen aloitus olla vetoamatta lapsiin?

Toisaalta siihen samaan sadun ja tosimaailman rajapintaan lii
ttyy myös riskejä. On paljon sellaisia asioita, joita en soisi seitsemänvuotiaan vielä ajattelevan: natsit, Hitler, väkivaltaisuutena purkautuva viha. Väkivaltaahan saduissa on ollut aina, mutta lapsikin ymmärtää sen, ettei se ole totta. Se on vain satua. Nämä sadut sen sijaan ovatkin tositarinoita, jotka on naamioitu saduiksi. Siksi kirja sellaisenaan ei ehkä kohtaa pienimpien lukijoiden kanssa. Tällä hetkellä voin vielä itse valita, mitä kirjoista luetaan ja mitä ei, mutta kun koululainen oppii kunnolla lukemaan, hän kohtaa kaikki ne kauheudet itse - kykenemättä ehkä hahmottamaan toden ja sadun rajaa, oikeaa ja väärää. Mutta nuorille ja aikuisille osa noistakin tarinoista voi toisaalta olla tärkeitä. En nimittäin yritä väittää, että natsismista tai historian julmuuksista tulisi vaieta. Sen sijaan näiden kirjan tähdiksi nostettujen naisten väkivaltaisuuksille en antaisi sijaa. Onneksi kirja on kuitenkin täynnä upeita tarinoita urheilijoista, luonnonsuojelijoista, tieteentekijöistä ja niin monista erilaisista ihmisistä, joiden tarinoiden pahuus ja vaikeudet ovat pienillekin selitettävissä. Uudemmassa osassa on mukana myös suomalainen jääsukeltaja Johanna Nordblad.

Tarinankerronnan perinteessäkin tällaisilla kirjoilla on tärkeä rooli. Kuten Iltasatuja kapinallisille tytöille 2:n esipuheessa todettiin, ensimmäinen osa herätti ihmiset ympäri maailman huomaamaan tarinoita ympärillään. Nämä nostavat esille yksittäisiä ihmisiä, joista me emme muuten lue mistään. Tavanomaisissa saduissa ei kerrota neurokirurgeista, matemaatikoista tai postinkantajista - no okei, ehkä joskus, mutta ei kovinkaan usein. Se että näitä kirjoja ilmestyy tulvimalla ympäri maailman, kertoo siitä, että tarinankerronnan perinne elää. Ihmiset haluavat yhä edelleen kertoa ja kuulla tarinoita.

Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille
alkuteos Good Night Stories for Rebel Girls, 2016
suom. Maija Kauhanen
Kustantamo S&S, 2017
200 sivua

Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
alkuteos Good Night Stories for Rebel Girls, 2017
suom. Maija Kauhanen
Kustantamo S&S, 2018
212 sivua


4 kommenttia:

  1. Pidin kirjoituksestasi! Minustakin tarinoiden kohdentaminen vain tytöille tai pojille on vähän niin ja näin. Kannustaisin ennemmin yhteistyöhön toisten kanssa kuin kapinointiin - ja totta, kaikki kirjassa eivät edes ole kapinoijia. Väkivaltaiset naiset jättäisin myös pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tosiaan on vähän hankalia nämä tällaiset kirjat. Kuvitus ja satukerronta ovat upeita, mutta moni muu asia näissä tökkii. Minulla on pinossa jo nämä suomalaisversiotkin, joten tekstiä luvassa niistäkin.

      Poista
  2. Hyvä postaus! Ja ehdottoman hyvä huomio sukupuolittamisesta, keskustelun ylipäätään jo toivoisi olevan pidemmällä kuin siinä kohti, jossa kohdeyleisö on edelleen tytöt TAI pojat. Se pieni lisäys kotimaisenkin Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muillekin) -kirjan nimen perässä ei sekään poista auttamattomasti sitä vähän turhan binääristä lähestymistapaa, joka näihin on nyt otettu.

    Mutta onhan näillä paikkansa, keskustelun ylläpitäjinä ennen kaikkea. Tältä toiselta osalta ja kotimaisilta versioilta vain etenkin olisin jo toivonut hieman eteenpäin menemistä, ei vain kerran toimineen toisintamista. Paikallaan on vaarallista pysyä, mutta sitä tämä buumi ei oikein näytä ottavan huomioon. :)

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Näillä olisi kyllä jonkinlainen suunnanmuutoksen paikka edessä tällä hetkellä. Monimutkaisia asioita! Ja tuo juuri on totta, että kakkososa oli kyllä todella vahvaa toistoa.

    VastaaPoista